
Hei kaikki!
Olen Tia Lehtonen, parturi-kampaajayrittäjä Ylöjärveltä. Kampaajan työn lisäksi olen myös opiskellut pieneläinhoitajaksi Karkussa 2006-2007.
Klinikkaeläinhoitajan ammattitutkinnon suoritin 13.3.2008.
- Etelä-Tampereen eläinklinikalle kiitokset mahdollisuudesta harjoitteluun ja näytön suorittamiseen
Kissaharrastukseni alkoi vuonna 1995 ostettuani katastrofiyhdistykseltä 3 kk ikäisen maatiaiskolli Viiruksen.
Vuotta myöhemmin tie vei ensin kotikissanäyttelyihin ja sieltä noviisiluokan kautta rotukissanäyttelyitä kiertämään rekisteröidyn eurooppalaisen kanssa. Näyttelytoiminta imi mukaansa ja halusin Viirukselle kaverin jonka kanssa voisi käydä näyttelyissä pentuluokista alkaen.
Birmoihin olin ihastunut näyttelyissä ja halusin saada itselle mahdollisimman tummaraitaisen tabbynaaman. Loppuvuodesta 1997 löytyi Jojon kissalasta sopiva urospentu Jojon Zi-Tabby Ikarus Jr. (Iksu). Naaraan hankkimista en silloin edes harkinnut sillä tarkoitukseni ei ollut ryhtyä kasvattajaksi.
Iksun saavuttua, näyttelyissä käyminen sai kirjaimellisesti siivet allensa, Viiruksen ja Iksun kanssa kierrettiin Eurooppaa ristiin rastiin. Ladon alla syntyneestä maatiaiskollista tuli Eurooppa Premior (huippuhetki Pariisissa 1999 kun Viirus valittiin III kategorian parhaaksi uroskastraatiksi) ja Iksu valmistui Eurooppa Championiksi tasan 9 kuukaudessa (huh, tänäpäivänä vuoden näyttelykäyntieni laskemiseen taitaa riittää yhden käden sormet!)
Iksu oli kiltti uros, ei merkkaillut eikä mourunnut, joten kirurgiseen apuun ei tarvinnut turvautua ja se mahdollisti sitten myös tyttöjen vierailut. Pentueita Iksulle syntyi 9 joista 1 Ruotsiin. Iksun ja Brizas Sinh-Tabby Aurigan rakkaudesta syntyi 8.4.2002 Sintsi (Doodlebug Xiang Zui Méili, sbi n) joka sitten ihan pikkuriikkisen harkinnan jälkeen muutti isänsä luo. Iksun tyttären muuttaminen luokseni merkitsi Iksun siirtymistä kastraatti luokkaan ja lähtölaukausta omalle kasvatukselleni...
Kasvattajanimeni FIN*Touchant (suom. Hellyyttävä) rekisteröitiin FIFEssä 8.9.2003. Alkuvuodesta 2004 Sintsi vietti pari kuukautta Ranskassa sulhasensa Fol Amour de la Perle d’Or luona ja ensimmäinen Touchant pentue, kaksi ruskeata tyttöä, syntyi 18.4.2004.
Tähän mennessä pentueita on syntynyt yhdeksän ja kymmenettä pentuetta odotellaan juhannukseksi. Lisäksi hoivissani on syntynyt yksi Doodlebug pentue. Suunnitelmissa on saada Fanni (Touchant Fleur d'Amour) tiineeksi, mitä onkin jo yritetty vuoden verran...jo kolmesti olemme tehneet turhan reissun kollien luo.
Vuoden 2007 alusta olen myös kuulunut Pyhä Birmankissa yhdistyksen hallitukseen ja vuoden 2008 alusta olen ollut myös terveystyöryhmän jäsen.
Hallituksen jäsenenä olen käytettävissänne mikäli tarvetta ja kysyttävää tulee.
Tia
