etukuva
sintsi


Sintsi (EC FIN*Doodlebug Xiang Zui Méili)
- maailman paras äiti!

Iksun tytär johon ihastuin täysillä heti kun hänet kuukauden vanhana näin. En ollut suunnitellut Iksun tyttären ottamista enkä varsinkaan ruskeanaamiota. Mutta niin sinä vain kävi että Sintsi muutti isänsä luokse asumaan ja näin sain ensimmäisen siitosnaaraani.
Näyttelyissä Sintsi on kiertänyt suomen lisäksi Tallinnassa ja Puolassa (2003) sekä Saksassa ja Ranskassa (2004).

Pentueita Sintsille on syntynyt kolme: ensimmäisen pentueensa isän Sintsi tapasi Ranskassa ja "lomailikin" siellä sitten heti 2,5 kuukautta. Pennut syntyivät huhtikuussa-04.
Toisen pentueen isä löytyikin sitten hieman lähempää eli Helsingistä, tosin Wilhelm on syntynyt Norjassa. Pennut syntyivät marraskuussa-04.
Kolmannen pentueen isän Sintsi tapasi Lohjalla. Pennut, kaksi ruskeata poikaa, syntyivät ystävänpäivänä 2006.
Pennuistaan Sintsi huolehtii esimerkillisellä tavalla ja ensimmäistä pentuettakin imetti viimeiseen päivään asti -vaikka toinen pennuista lähti kotoa vasta 15 viikkoisena. äitinä oleminen näyttääkin olevan Sintsille se kaikkein mieluisin tehtävä.

Sintsi steriloitiin 19.12.-07 joten omien pentujen sijasta sen on nyt tyytyminen hoitamaan lapsenlapsenlapsiaan, mitä tehtävää se hoitaakin mielellään.
sintsi sintsi
EC FIN*Doodlebug Xiang Zui Méili
ruskeanaamio naaras (SBI n)
syntynyt 8.4.2002

Sintsin näyttelymenestys
Champion 19.4.2003 Turku
International champion 20.7.2003 Tallinna
Grand international champion 17.1.2004 Niedernhausen, Saksa
Eurooppa Champion 1.7.2007 Jyväskylä


touchant Sintsin sukutaulutouchant
(sukusiitos% 5 polvessa/generation: 0,0% 9 polvessa/generation:1,39%)