etukuva

NE PAS TOUCHER, MERCI!
Eli näyttelymatkamme Pariisiin (julkaistu Pyhä Birma-lehdessä 1/2000)


Kun alkukeväästä mietimme syksyn ulkomaannäyttely-matkan kohdetta, kävi Pariisi ensin mielessä lähinnä vitsinä, mutta... Tarkoituksemme oli lähteä hakemaan viimeistä ulkomaan cacea kaverini Sadun eurooppalaiselle (GIC Pikku-Piun Asterix, eur n). Itse olin lähdössä kissojeni (EC Jojon Zi-Tabby Ikarus jr, sbi n21 ja EP Viirus, eur n24) kanssa lähinnä loma- ja huvimatkalle. Koska Iksu oli saanut säilyttää pallinsa hakivat molemmat vain KM:aa. Mukaan lomailemaan lähtivät myös pikkusiskoni Anu sekä vanhempani.

Lähtöpäivä oli keskiviikko 30.9.99. Koska lähdimme iltapäivälennolla ajattelin ehtiväni pestä Iksun vasta lähtö aamuna. Pesun jälkeen iksu päätti tehdä "oharit" ja karkasi keittiön kaapin sokkelin alle. Lähtöön aikaa tunti ja minulla oli märkä kissa kaapiston alla ja kissojen näyttelytavarat levällään eteisessä, hyvin oli matka alkamassa¦

Selvisimme kuitenkin ajoissa Pirkkalan lentokentälle, jonne olimme sopineet kokoontumisen. Lensimme ensin Helsinkiin ja sieltä sitten koneenvaihdon jälkeen Pariisiin. Kaikki kissat lensivät kanssamme matkustamossa. Pariisin lentokentältä jatkoimme ensin RER-junalla ja sitten vielä metrolla ennen kuin saavuimme Vincennesiin, Pariisin esikaupunkialueelle.

Hotellimme Donjon de Vincennes oli pieni kodikas hotelli lähellä näyttelypaikkaa. Heti hotelliin saavuttuamme meitä vastaanottamaan saapuikin hotellin oma kissa Kiki´, joka oli varmaankin paikallinen kotikissa mutta näytti todella erikoiselta kulmikkaine muotoineen ja pitkine jalkoineen. Omat kissamme kotiutuivat hotellihuoneisiin (hotelli hyväksyi vain yhden kissan/huone) erittäin hyvin ja lähdimmekin samantien etsimään lähistöltä ruokapaikkaa.

Torstain vietimme Euro Disneylandissa ja perjantain Pariisin keskustassa, jossa pakollisiin käyntikohteisiin kuului mm. Eifel-tornin huippu. Joka puolella kaupunkia näkyi myös mainoksia Animal-exposta, jonka osana myös kissanäyttely järjestettiin. Kävelimme molempina päivinä ainakin ”miljoona” kilometriä, mutta ainoa mikä vähän haittasi oli viileä ja kovatuulinen, välillä sateinenkin sää. Perjantai iltana kävimme myös katsomassa missä näyttelypaikka oli, jotta lauantai aamuna olisi helpompi löytää perille.

Lauantai aamu oli harmaa, muttei kumminkaan satanut, joten pakkasimme kissat boxeihin, boxit kärryyn ja lähdimme kävelemään kohti Park Floral de Vincennesiä. Alueen (suuruudeltaan 10 hehtaaria) ensimmäiselle portille (joka perjantai iltana oli auki) oli matkaa reilu puoli kilometriä. Lähestyessämme porttia näimme siellä jo muitakin ihmisiä kissaboxien kanssa ja huomasimme myös että portit olivat lukossa. Jatkoimme matkaa muita seuraten seuraavalle portille ja seuraavalle ja seuraavalle... Pari kilometriä siinä varmaan käveltiin ennen kuin löytyi avonainen portti ja sitten vielä parisataa metriä näyttelyhallille. Kyllä rupesi kamojen kantaminen tuntumaan hartioissa. Sen verran oli tuuria matkassa, että kun pääsimme näyttelyhalliin ja eläinlääkärin jonoon, alkoi sataa kaatamalla. Selvisimme sentään kuivana.

Näyttelyä varten olimme joutuneet ottamaan tatuoinnit Iksulle ja Lepakolle (Viiruksella oli jo ennestään). Eläinlääkäri katsoikin tatuoinnit hyvin tarkkaan, varmistaen että kyseessä oli varmasti oikea kissa. Sadun vahvistuskirje ei ollut ehtinyt perille ennen lähtöämme (itse sain sen lähtö aamuna), mutta se ei aiheuttanut ongelmia, saimme kirjekuoremme ja aikamme etsittyämme löysimme myös häkkimme. Häkit oli sijoitettu isoihin ympyröihin, joiden sisään jäi ruhtinaallisesti tilaa omistajille. Onneksemme kaikki kissamme olivat samassa ympyrässä joten ei tarvinnut seikkaila ympäri näyttelyaluetta kissoja vahtimassa.

Heti aamulla tapasimme myös erään suomenkieltä opiskelevan birmakasvattajan, jonka kanssa vietimmekin viikonlopun aikana monta hauskaa juttuhetkeä… Hän olikin juuri käynyt suomessa näyttelyssä ja tuonut mukanaan yhden birman ranskaan. Kyseinen nuori oli näyttelyssä nimellä Marebell tissu junior. H ja M taitavat mennä ranskalaisilla helposti sekaisin, sillä oma nimenikin oli vääntynyt Lemtoseksi. Näyttely oli kaksipäiväinen yhden sertin näyttly, joten lauantaina olivat kissojen arvostelut ja TP valinnat ja sunnuntaina pelkästään paneelit. Näyttelyyn oli ilmoitettu 386 kissaa, viidestä eri maasta, tosin vain 13 kissaa oli muualta kuin ranskasta. Birmoja oli ilmoitettu 50 kpl, väreinä sini- (19), ruskeanaamiot (23) sekä tabbyistä ruskeat (7) ja kilpikonnat (1). Kakkoskategorian muita kissoja oli seuraavasti: Maine coonit 7kpl, norjalaiset 95kpl, Siperian kissa 1kpl ja Turkkilainen angora 2 kpl. Kolmoskategoriassa (95 kissaa9 mukana olivat kaikki meilläkin tutut rodut lisättynä: kartusiaaneilla (27, joista avoimen luokan naaraita 11!), Scottish foldeilla (3) sekä phynkseillä (2). Eurooppalaisia oli yhteensä 8 kissaa.

Lauantaina arvostelu alkoi vasta puolenpäivän aikoihin ja kissojemme tuomarit selvisivät meille vasta vähän ennen arvostelujen alkamista kun tuomarien pöytiin kiinnitettiin laput joissa olivat arvosteltavat rodut, värit ja järjestys. Iksu Bydlinskille, Viirus Paquinille ja Lepakko Mantovanille. Bydlinski arvosteli ruskeatabby birmojen lisäksi kolme ryhmää norjalaisia metsäkissoja. Iksu tuntui viihtyvän Pariisin ilmapiirissä ja käyttäytyi todella hienosti koko arvostelun ajan, vaikka värin parhaan valinnassa vierähti aikaa todella kauan, koska tuomari ei saanut tehtyä päätöstä Iksun ja nuoren täydellisen tytön kesken, vaan joutui jopa kysymään neuvoa toiselta tuomarilta. Tyttö vei lopulta voiton, mutta TP-valinta olikin sitten jo tuomarille helpompi: Iksu päätyi paneeliin. Huonommiksi eivät jääneet Viirus ja Lepakkokaan, eli kaikki kissamme olisivat sunnuntaina paneelissa. Matka takaisin hotellille tuntui todella lyhyeltä!

Sunnuntai aamuna päätimme hieman ”oikaista” näyttelypaikalle – mutta todellisuudessa taisimmekin tuplata edellisen aamun kävelymatkan ja lisäksi jouduimme tarpomaan kamojemme kanssa pientä kastanja päälysteistä metsäpolkua pitkin… Onneksi Satu kulki takanani joten en nähnyt hänen ilmeitään, sillä minähän sen ”oikotien” olin keksinyt…

Paneelien oli määrä alkaa vasta iltapäivällä, joten meillä oli reilusti aikaa tutustua muuhun näyttelytarjontaan. Kissanäyttely järjestettiin osana eläinmessuja, joten nähtävää todella riitti: Kaikkea mahdollista akvaariokalojen ja villieläinten väliltä. Enpä ollut ennen nähnyt linnunpoikastenkaan kuoriutuvan, joten sitä ihmettä jaksoi katsella pitkän tovin –sen sijaan hämähäkki- ja käärmeosaston ohitin silmät kiinni… Myös eläintarvike kauppiaita oli runsaasti, joten rahaakin sai kulumaan ihan mukavasti jos halusi.

Jouduimme viettämään myös runsaasti aikaa häkkien luona, sillä yleisöä oli tullut paikalle todella runsaasti ja yleinen tapa oli että kissaa oli päästävä myös koskemaan. Paikalliset kissat olivat aika pieniä, joten meidän kissamme herättivät paljon huomiota ja jouduimme koko ajan kieltämään ihmisiä koskemasta. Laitoimme jopa häkkeihin ranskankieliset kieltolaput, mutta eivät ne paljon auttaneet. Satu yllätti eräänkin miehen istumassa omistajien puolella –käsi viiruksen häkissä, syöttämässä Viirukselle suklaata!

Vihdoin kolmen aikaan alkoivat paneelit. Ensin arvosteltiin kaikkien kategorioitten pennut (järjestys nelosesta ykköseen), sitten nuoret, kastraatit, naaraat ja viimeisenä urokset. Viirus oli meidän kissoistamme esiintymisvuorossa ensimmäisenä. Olin aivan kauhuissani kun näin kuinka assistentti piteli Viirusta, voitteko kuvitella: lähes 6.5 kiloinen eurooppalais kastraatti venytettynä kuin hoikka siamilainen…Olisi siinä ollut naurussa pitelemistä jos tilanne olisi ollut mikä muu tahansa. Lähinnä mieleen tuli suuren ilmapallon nielaissut käärme, mutta ihme kyllä Viirus ei ollut venytyksestä millänsäkkään. Kastraati tuotiin kaikki (naaraat ja urokset yhdessä) lavalle ja koska emme ymmärtäneet ranskalaisen kuuluttajan selostusta, luulinkin ensin että kastraateista valitaan vain paras. Eniten ääniä sai eurooppalaiskastraatti naaras, ja olinkin jo lähdössä hakemaan Viirusta pois lavalta, kun yllätys, yllätys, urokset kierrätettiin vielä kerran tuomarien luona, enkä ollut uskoa silmiäni kun lopulta kaikkien viiden tuomarin lapusta paljastui Viiruksen numero. Niinpä viirus joutui vielä vertailuun naaraan kanssa, naaraan viedessä parhaan kastraatin tittelin äänin 4-1. Mutta uskomattomalta tuntui jo tämä Viiruksen ensimmäinen VSK:kin.

Sitten olikin vuoro jo siirtyä jännittämään Lepakon ja Iksun puolesta: Lepakko jäi valitettavasti omassa paneelissaan ilman ääniäaby-uroksen viedessä kaikkien tuomarien äänet. Iksun kanssa paneelissa oli ruskeanaamio birma, kaksi norjalaista ja yksi maine coon. Iksu joutui tyytymään yhteen ääneen, maine coonin ja toisen norjalaisen saatua kaksi ääntä, joista sitten norski vei lopulta voiton.

Paneelien loputtua olikin vielä haettava arvostelusetelit ja leimat ja palkinnot ja siihen mennessä kello olikin vierähtänyt yli seitsemään. Oli aika hyvästellä uudet ystävämme ja lähteä kohti hotellia. Maanantai aamuna aikainen herätys ja lentokentälle. Näkemiin Pariisi, ehkä tapaamme vielä joskus!