IKSU ISIENSÄ MAILLA
eli näyttelymatkamme Saksaan
Perjantai aamuna 15.1.1999 matkaseurueemme, eli minä, 2 kissaani (GIC Jojon Zi-Tabby Ikarus Jr. Sbi n21 Ja GIP Viirus Eur n24), vanhempani sekä ystäväni Satu ja hänen kissansa (CH. Pikku-Piun Asterix Eur n eli Lepakko), kokoontui Pirkkalan lentokentälle.
Määränpäämme oli Fuldan kaupunki Saksassa, jossa järjestettiin kahden sertin näyttely 16.-17. 1-99. Tavoitteinamme oli Viiruksen valmistuminen EP:ksi sekä Lepakon valmistuminen IC:ksi ja saada edes yksi CACE Iksulle.
Pirkkalasta lensimme Helsinkiin, josta edelleen koneenvaihdon jälkeen Frankfurtiin. Kaikki kissat lensivät kanssamme matkustamossa. Frankfurtista jatkoimme matkaa bussilla ja junalla kohti Fuldaa, jonne oli matkaa noin sata kilometriä. Olimme varanneet huoneet Gasthaussista joka sijaitsi 2-3 km:n päässä näyttelypaikalta. Alkusähinöitten jälkeen Iksu ja Viirus asettuivat vanhempieni huoneeseen ja Lepakko jäi meidän seuraamme. Gasthaussin kuvailusta voisi kirjoittaa vaikka oman kertomuksen, mutta tyydyn vain mainitsemaan, että se oli erittäin mielenkiintoinen monine kapeine portaikkoineen, käytävällä sijaisevine vessoineen ja kylmine huoneineen. No, patterit vaan täysille, niin johan lämpes… (tosin aina päiväsiivouksen jälkeen patterit olivat taas kylmät!)
Sitten itse näyttelyyn:
Lauantai aamuna menimme näyttelypaikalle taksilla ja vaikka kello oli jo hieman yli seitsemän, jouduimme odottelemaan eläinlääkärin tarkastukseen pääsemistä vähän aikaa. Tehokkaan tarkastuksen läpäistyämme, maksoimme näyttelymaksut ja etsimme paikkamme näyttelyalueelta. Häkit oli asetettu erittäin omistaja ystävällisesti isoihin rinkeihin, joiden keskelle oli sijoitettu kaksi pitkää pöytää ja penkit. Häkkien sisustuksessa saimmekin käyttää sitten mielikuvitusta, sillä häkit olivat huomattavasti suomalaisia korkeammat ja normaali sisustuksella verhomme olisivat jääneet ”puolitankoon”…
Tuomarilista löytyi seinältä: Iksulle Ottino ja eurooppalaisille A.de Bruijn. Molemmat olivat uusia tuttavuuksia, joten jännityksellä jäimme odottamaan arvostelun alkamista. Lepakko ja Viirus olivat kissoistamme vuorossa ensin, molemmat saivat sertin ja valmistuivat ja Lepakko jäi harmittavasti toiseksi TP- valinnassa. Ottinolla oli assistentti esittely, joten vein Iksun häkkiin. Ottinon avatessa häkin luukkua Iksu sähähti, hän pyysi assistenttiä ottamaan kissan ja sama toistui. Assistentti pyysi sitten minua ottamaan kissan ja Iksu tulikin mielellään. Sain sitten itse esitellä kissani, tosin Ottino tutki Iksua vain minuutin verran ja lähetti sitten kotiin kehuen erittäin kauniiksi kissaksi. TP- valinta olikin sitten show sinänsä, emmekä ensin ymmärtäneet mikä oli homman nimi. Ottino keräsi häkit täyteen kissoja ja aikansa katseltuaan niitä siellä, otti kissan kerrallaan pois, selitti yleisölle jotain kissasta ja nosti sen ylös sanoi jotain, mistä emme saaneet selvää ja otti pöydältään ruusukkeen ja laittoi kissan takaisin häkkiin ruusukkeen kera. Ensimmäisenä oli vuorossa Iksun vieressä ollut norjalainen metsäkissa uros, ja luulimmekin että se oli TP-uros. Iksun vuoro tuli toiseksi viimeisenä ja änkesimme lähemmäs , jotta kuulisimme mitä Ottino sanoo. Hän kehui kissaa ja nosti sen sitten ylös sanoen sen olevan hänen toiseksi paras kissansa ja paras uros… Tuijotimme Sadun kanssa toisiamme hölmistyneinä ja oli pakko TP- listasta myöhemmin tarkistaa, ennen kuin uskoimme että Iksu oli tosiaankin menossa paneeliin. Ottino oli laittanut muutaman parhaan kissansa, aikuiset ja kastraatit yhdessä, järjestykseen. Meidän ruusukkeessamme oli numero 2, ykkönen löytyi norjalaisen metsäkissa naaraan ruusukkeesta.
Paneelissa oli Iksun lisäksi myös toinen birma, a21, sekä norjalainen metsäkissa, joka olikin sitten voittaja. Yritin ottaa valokuvia paneelista, mutta käteni tärisivät hurjasti… Olihan tämä Iksun ensimmäinen paneeli aikuisten luokissa.
Paneelista toivuttuamme juhlimme vielä Viiruksen valmistumista Eurooppa Premioriksi, shamppanjan kera. Eikä tahtia haitannut yhtään vaikka yksi pikareista vuosi uittaen pian koko pöydän shampanjalla.
Yhteensä birmoja tämän päivän näyttelyssä oli 21kpl, ruskea tabbyja Iksun lisäksi vain yksi avoimessa luokassa kilpaillut uros, saksalais omistuksessa oleva Jojon Kuilei. Maine cooneja oli 29 ja norjalaisia metsäkissoja 40 kappaletta.
Sunnuntain näyttelyssä meillä oli samat häkit, joten saimme lauantaina jättää sisustuksen paikoilleen. Kaikki kissamme osuivat samalle tuomarille J. P. Rossille , joka myös oli meille uusi tuttavuus. Katsoimme aamulla, että päivä menee sujuvasti , sillä listaan oli merkitty Rossin aloittavan puolipitkäkarvoista ja sitten olisivat lyhytkarvaiset. Loppupäivän ehtisimme katsella rauhassa näyttelyn muita kissoja. Niinhän sitä luultiin… Rossi aloitti 3 kategoriasta, joten brittiläisten jälkeen olivat eurooppalaisemme . Lepakko sai seuraavan luokan serttinsä ja Viirus kunniamaininnan. Iksun arvostelua saimmekin sitten odotella, tuomarioppilaan vuoksi oli Rossi jättänyt 2 kategoria kissat viimeiseksi ja niiden kanssa hän sitten tekikin perusteellista työtä. Kakkoskategoriasta rossilla oli muutamia väriryhmiä maine cooneja ja norjalaisia, ruskeatabbyt olivat ainoat birmat hänellä, joten Iksu arvosteltiin toiseksi viimeisenä! Tp- valinnat Rossi suoritti arvostelun lomassa , jokaisen väriryhmän jälkeen jäi paras kissa odottelemaan seuraavan ryhmän arvostelua, jonka jälkeen tämän ryhmän voittajaa ja edellistä verrattiin toisiinsa ja huonompi sai lähteä pois. Näin Rossilla oli aina vain kaksi kissaa verrattavanaan. Maine cooneissa oli mukana WW+EC uros, jonka kuvittelimme menevän paneeliin ilman muuta, niin upea se oli. Yllätykseksemme sen tiputti eräs norjalainen metsäkissa, joka jäikin sitten loppuun asti ja Iksua vastaan. Vielä suurempi yllätys oli kun tuomari kertoi paneeliin valitsevansa birman… siis jälleen Iksu TP:ksi. Tällä kertaa paneelissa oli vastassa sininen birma ja lauantainen voittaja norjalainen, joka tälläkin kertaa vei voiton.
Heti paneelien jälkeen saimmekin purkaa häkit ja lähteä hotellille, jossa vietimme vielä yhden yön. Pyysimme gasthaussin omistajaa tilaamaan taksit valmiiksi puoli seitsemäksi aamulla. Hän lupasi.
Aamulla aikamme takseja odoteltuamme menimme herättämään omistajanaisen ja hän sai kuin saikin taksit paikalle pari minuuttia ennen seitsemää (junamme lähti 7.09 ) Onneksi taksikuskit arvasivat junan lähtölaiturin oikein joten ehdimme junaan juuri ja juuri. Frankfurtissa oli vielä vaihto junaan, jolla pääsimme lentokentälle. Frankfurtin lentokenttä on Euroopan suurimpia, joten jouduimme terminaalista toiseen siirtyessämme käyttämään ”sky line”-junaa, joka kulki terminaalien ylä- ja ulkopuolella. Monenlaisia kulkuneuvoja siis saimme tällä matkalla käyttää. Vaikka kenttä oli valtava oli siellä silti helppo löytää paikasta toiseen, eikä vaaraa eksymisestä ollut. Turvatarkastuksesta emme meinanneet päästä heti läpi, sillä paikalle tuli paljon virkailijoita kissojen vuoksi, siis ihailemaan niitä. Varsinkin Iksu sai paljon huomiota osakseen. Lento takaisin suomeen sujui nopeasti myötätuulessa, kapteeni kuulutti vauhtimme olevan 1000km tunnissa, perillä olimme puolituntia etuajassa. Helsingissä vielä vaihto pienimpään Finnairin koneeseen joka sitten lensi hiljaa ja matalalla Pirkkalaan.
